Inkubion lyhyt historia: ammattiainekerhosta killaksi
Ensimmäiset BioIT-ohjelman fuksit aloittivat opiskelun TKK:lla syksyllä 2003. Tulokkaat olivat Sähköinsinöörikillan fukseja, joiden ISOhenkilöt opiskelivatmuissa silloisen sähköosaston koulutusohjelmissa. Teekkareilla on tunnetusti tarve perustaa yhdistyksiä mitä omituisimpien asioiden tekemiseen, joten luonnollisesti tuoreet BioIT-opiskelijatkin päättivät varsin nopeasti luoda oman ammattiainekerhon biolaisten asioita ajamaan. Inkubion perustamiskokous pidettiin syksyllä 2003 ja keväällä yhdistys hyväksyttiin virallisesti TKY:n yhdistysrekisteriin.
Bioinformaatioteknologian opiskelijoiden ammattiaineyhdistys Inkubio, varustettuna Otaniemen ehkä pisimmällä nimellä, alkoi järjestää jäsenilleen virkistystoimintaa sekä hoiti alusta asti biolaisten edunvalvontaa TKK:lla. Erilaiset vuotuiset tapahtumat ottivat paikkansa varsin nopeasti: keväällä pitää järjestää ainakin peli-ilta ja vuosijuhlat, syksyllä taas on oltava pikkujouluristeily. Melko vakiintuneiksi tapahtumiksi muodostuivat myös kesäinen piknik Suomenlinnaan sekä TKK:n tarjoama yllättävä opintokriisi. Esimerkiksi vuonna 2007 tämä oli pikaisesti toteutettu tiedekuntauudistus, jonka takia osastot, laitokset, laboratoriot ja muut menevät puheessa edelleen iloisesti sekaisin.
Inkubion perustamisesta asti monet ajattelivat, että yhdistyksen pitäisi ennen pitkää kiltautua. Ylioppilaskunnan yhdistysohjesäännön mukaan kilta on yhdistys, joka edustaa kattavasti jonkin osaston tai tutkinto-ohjelman opiskelijoita ja ajaa heidän etujaan muun muassa koululla ja ammatillisissa yhteyksissä. Kilta-asema antaa yhdistykselle vapaammat kädet toimia ja mahdollistaa muun muassa laajemman fuksitoiminnan järjestämisen. Killan pyörittämiseen tarvitaan kuitenkin riittävästi ihmisiä, kokemusta ja taloudellisia resursseja, joten kiltautuminen tulikin oikeasti ajankohtaiseksi vasta loppuvuodesta 2006.
Vuoden 2007 vuosikokous velvoitti Inkubion hallituksen hakemaan ylioppilaskunnan edustajistolta kilta-asemaa, ja töihin ryhdyttiin saman tien. Tärkeintä virallisten vaiheiden lisäksi oli tietysti saada yhdistys sellaiseen kuntoon, että kaikkien killan velvollisuuksien pyörittäminen onnistuisi. Niinpä Inkubio toimi vuonna 2007 vielä edellisiäkin vuosia aktiivisemmin.
Joulukuussa 2007 yhdistyksen tavoite toteutui, kun TKY:n edustajisto teki Inkubiosta Otaniemen 14. killan. Inkubion toiminta jatkui muutoksen jälkeen melkolailla entiseen tapaan. Suurin käytännön muutos oli tietysti fuksien perehdyttäminen. Aiemmin fuksitoimintaa järjesti lähinnä SIK ja Inkubiolla ei ollut juurikaan vain fukseille suunnattua ohjelmaa. Nyt taas tuoreimmatkin inkubiitit pääsivät alusta asti täysillä mukaan killan menoon ja meininkiin.
Inkubio on kasvanut ja onkin nykyisin, vuonna 2011, varsin elinvoimainen, vaikkakin monella mittapuulla vielä pieni ja nuori kilta. Nuoret perinteet ovat vankistuneet, ja tapahtumien määrä on kasvanut tasaisesti. Nykyisistä perinteistä mainittakoon esimerkiksi syksyllä järjestettävä pHuksicruise-risteily Tukholmaan yhdessä Kemistikillan ja Tietokillan kanssa, jossa vierailemme esimerkiksi KTH:lla (Kungliga Tekniska Högskolan) paikallisten teekkarien luona. Kevättalvella järjestetään pilkki- ja lumiurheiluviikko, jolloin koko viikoksi on järjestetty erinäistä talvikivaa. Hiljalleen vankistumassa on myös Meioosi, eli inkubion fuksibileet, unohtamatta tietenkään hienoksi iltajuhlaksi kehittynyttä vuosijuhlaa Apoptoosia.

